lauantai 5. maaliskuuta 2016

Treenailua



Keskiviikkona 17.2 menin estevalkan Liskalla. Aloitettiin verryttelemään ravissa, ja tehtiin aluksi ympyröitä ja sitten pitkät sivut kevyessä istunnassa ja lyhyet sivut esteistunnassa. Liska oli hyvin kuulolla ja liikkui reippaasti. Tehtiin päätyihin ympyrät laukassa. Liska oli normaali itsensä,ja laukkasi hyvin.jatkettiin laukassa maneesia ympäri ja ratsastettiin laukkaa eteenpäin. Jakaantuminen kahdelle ympyrälle,jossa laukattiin  vuorotellen ja yhtäaikaa,ja saatiin ratsastaa laukkaa kunnolla eteenpäin.Jonna selitti meille tehtävän, jossa tultiin ensin ristikko ravissa, jonka jälkeen nostettiin laukka ja tultiin suoralla linjalla n. 40 cm pysty ja käännyttiin oikealle. Toisella kerralla tultiin samalla tavalla,mutta pystyn jälkeen käännyttiin oikealle ja hypättiin toinen pysty. Liska tuli reippaassa ravissa ja hyppäsi hyvin,paikatkin tais osua kohdalleen.




Tiistaina 23.2 olin rästilla viideltä,ja yllätykseksi Ricolla. Olin hurrrja ja menin 7.reiässä olevilla jalkkareilla. Tehtiin vasta-asetuksia ja laukannostoja,pari aseklta laukkaa ja sitten raviin.
En muista kuinka meni,mutta ihan hyvin :D









Keskiviikkona 24.2.menin valkan Ricolla,ja jos nyt ihan oikein muistan,tultiin pituushalkaisijaa ja siitä käännettiin voltteja vuorotellen vasempaan ja oikeaan. Sitten laukkatehtävässä nostettiin laukka,käännettiin hetki voltille ja voltin jälkeen takaisin raviin. Jossain vaiheessa jäätiin kaikki omalle voltille. Ricolla laukkavoltitkin ovat helppoja,kun se on niin pieni ja taipuu hyvin.





Lopputunnista Rico oli taas rento.






Torstaina 25.2 olisin mennyt Karmenalla,mutta vaihdoin Johannan kanssa ja sain Tivanon.
Tivano oli tosi hieno! Tehtiin väistöjä,jotka meni välillä hyvin ja välillä ei niin hyvin,ja laukannostoja käynnistä,ja Tivano nosti tosi hienosti,mikä oli yllätys. Kerran laukka-käynti-siirtymässä Tivano melkein pysähtyi suoraan laukasta,ja oli lopputunnista tosi rento ja herkkä avuille.



 Ensi viikolla olisi luultavasti rästejä,kun en hiihtolomalla päässyt tunneilla,sekä valkka ja torstain tunti ja sunnuntaina koulukisat,Ricolla toivottavasti eka HeB:3.


                                                                 -sini


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti