keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ricolla kavaletteja

Moi pitkästä aikaa! Viime viikolla mentiin molemmilla tunneilla kavaletteja ympyrällä,tiistaina ei oikein onnistunut mut torstaina meni jo paremmin.
Alkuverkkojen jälkeen tultiin kevyessä istunnassa ravissa puomit ympyrällä molempiin suuntiin,askel osui kohdalleen suht hyvin jokaisella kerralla,mutta Rico meinasi oikoa(ja oikoi) toisella ja kolmannella puomilla.

Tultiin yksitellen molempiin suuntiin muutaman kerran laukassa sama juttu,sekin meni ihan hyvin.
Sitten Anne nosti puomit toisesta päästä ylös ja tultiin uudestaan. Tempo ei meinannut säilyä ja Rico oikoi edelleen.







Kuten kuvasta näkyy,ei kyllä ihan keskeltä menty.





Sitten loppuravit ja annettiin vähän pitempää ohjaa hepoille,kunnes siirryttiin käyntiin ja annettiim pitkät ohjat.

Sinne joulukalenteriin tarvittaisiin vielä postausehdotuksia,eli LAITTAKAA POSTAUSEHDOTUKSIA KOMMENTTEIHIN!

-Sini

perjantai 20. marraskuuta 2015

Joulukalenteriko?

Moi! Olen ajatellut pitää joulukalenterin tällää blogissa,kuten moni muukin. Olen jo joitakin postauksia tehnyt,mutta olisi kiva saada ehdotuksia. Suurin osa on erikoispostauksia.
Eli ehdotuksia tämänpostauksen kommentteihin tai instaan!

Tivano pari viikkoa sitten.

Viime joulu 22.12.2014


-SINI-


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Three years together♡

              ♡ Three years together♡

Aika on mennyt tosi nopeasti,tuntuu että ensimmäisestä hoitopäivästä olisi vain hetki.Ei kolmea vuotta.
Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon,on kisattu ja sellaista. Kisoihin en Ricolla kylläkään ole päässyt.

31.8.-14

Tänä syksynä olen pääsyt menemään Ricolla melkein joka torstai. Olen päässyt lopullisesti Ricolla hyppäämisen jännityksestä,ja hypättiinkin tunnilla meidän paras rata ikinä,ja korkein.
Kuuvaajia ei harmiksi ole ollut(tai siis muilla on ollut mutta minua ei ole kuvattu).


Ilman satulaa olen muutaman kerran mennyt,ja Rico on koulutunneilla ollut huippu! Tämän viikon torstain tunnilla sain siihen tosi hyvän tuntuman,kun uusi harjoittelija,joka tunnin piti,huomautti ulko-ohjasta.En ollut siitä kuumlut koskaan sanottavan minulle,mutta kun pidin sen tuntumalla hyvin,eikös poni alkanut toimia! Harjoitusravissakin osasin istua ja käyttää apuja,ja laukka oli tosi hyvä. Ponista ei voi muuta sanoa kuin että paras♡

Toivoisin,että pääsisin Ricolla kisaamaan,koulua.

 Ponia olen normaalisti to ja pe hoidellut,ponilla oli karvanlähtöä vähän aikaa sitten ja se on nyt ihanan pörröinen,Ricoa kun ei klipata.
Marraskuu 2014


-Sini



perjantai 6. marraskuuta 2015

Estekisat Tivanolla

Sunnuntaina menin Tivanolla ekan 60cm ,Tivano oli ihan paras <3 Ennen minua se meni puomiluokan ja 60cm. Verkka oli nopea,ravia ja muutama hyppy. Lähdin toiseksi viimeisenä. En jännittänyt kauheasti. Rata meni hyvin,sain laukankin säilymään melkein koko radan. Uusintakin sujui ongelmitta,vaikka sainkin laukan vasta kolmannen esteen jälkeen. Pukkeja tuli jonkun verran,kun poni vaihtoi laukan :D Tivanoa sai kannustaa eteenpäin radalla,mutta puhdas rata tuli,oon hirveen ylpee ponista! Aika 0/71,20 - 0/39,32 ja 10.sija. 

1,3,9 este


6.Sarja

Kuvat (c) Viivi V.

Punainen viiva on perusrata ja pinkki viiva uusinta.




-sini-