lauantai 31. joulukuuta 2016

Joulukuun treenausta Ricolla

24.11 Me treenattiin vikan kerran kisoihin. Laukka ja loppuravit oli hyviä,muuten poni oli liiankin energinen.

27.11 oli seuran koulumestaruudet. Mentiin ponimestaruus ja ratana siis EB Special 2015.  Verkka oli liian nopea,koska lähdettiin ekoina ja oltiin vähän myöhässä verkasta. Rata oli tosi tasanen ja poni pysy tuntumalla aika hyvin. Prosentteja saatiin 59.048% ja pisteitä 124. Sijoitus oli 5/10, puoli pistettä jäi prossista.

8.12 hypättiin taas teknisesti haastavaa rataa. Poni oli menossa,ja tehtiin itse alkuverkka. Rataan kuuluo 8 hyppyä,mutta olisi itse pitänyt ottaa enemmän kiinni esteiden välissä,ettei olisi ullut pikkuaskelia.

9.12 Hypättiin taas,en oikein saanut korjattua edellisen päivän virheitä. Kolmen esteen rataa tultiin.

14.12 hypättiin linjoja,ja poni oli taas hyvin menossa. Ensimmäinen linja tultiin seitsemällä ja toinen piti tulla kahdeksalla laukalla. Poni korjasi kahdeksannen askeleen itse. Toisen kerran tultiin ihan hyvällä laukalla,ja askelia tuli 7. Toiseen väliin siis piti tulla 6 askelta. Vähän lisää vauhtia ja tultiin tosi sujuvasti kuudella askeleella,superponi!

15.12 harjoiteltiin taas avoja,ja ekaa kertaa koulua kisojen jälkeen. Itse heilui ravissa eikä avoistakaan meinannu ravissa tulla mitään. Käynti-ja laukka-avot meni tosi hyvin.

18.12 Oli taas Jonnan valkka. Tehtiin käynnissä ja ravissa avoja ja voltti aina pitkän sivun alkuun. Poni oli aika hidas pohkeelle,mutta avot meni hyvin. Laukka meni yllättävän hyvin,ja poni alkoi antamaan niskastakin periksi.










torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoiset : Tavoitteet 2016&2017

Joulukuun erikoiset-sarjan viides ja viimeinen osa käsittelee vuoden 2016 tavoitteita ja mitä tänä vuonna on tehty ja mitä tavoitteita on vuodelle 2017.

Vuoden 2015 joulukalenterissa kerron tavoitteita vuodela 2016.
1.Esteillä 60cmluokkia puhtaasti,loppuvuodesta kisata aikaa,ratsuna Tivano.
Vuoden aikana olen mennyt kolme kertaa 60cm luokan. Tammikuussa oli vähän myöhässä olevat estemestaruudet,jossa Liskalla täysin ponin ansiosta neljäs sija. Huhtikuussa kisattiin Tivanon kanssa 1-tason kisoissa 60cm,puhtaasti mutta rata ei ollut kovin siisti,ja poni oli hidas. Vasta marraskuussa pääsin sitten kisaamaan seuraavaksi esteitä. Seuran estemestaruudet 2016,menin 60cm luokan,uskaltauduin vihdoin Ricolla. Mestaruudet ratkottiin 80cm luokassa,joten emme kisanneet mestaruuksista. Rata oli tosi hyvä,ja mentiin aika vauhdikkaasti. Luokassa oli 6 ratsukkoa,ja me,ainoana puhtaan radan saaneena sitten voitimme luokan! Olen tullut siihen tulokseen,että en halua enää Tivanolla kisata. Se on kaikin puolin ihana poni,mutta se ei liiku radalla.
2.Kouluratsastus
Koulukisoissa olen mennyt Ricolla maaliskuussa,toukokuussa ja marraskuussa. Maaliskuun kisoihin olin tyytyväinen,toukokuun rata meni aika huonosti,ja marruskuu meni ihan tosi hyvin,kun jäätiin vain puoli pistettä ponimestaruuden pronssista. Syyskuussa menin ekat 1-tason koulukisat Tivanolla,kun Ricoa ei niihin voinut ottaa. Jäätiin vikoiksi,mutta se poni ei ole enää kilpaponi. Tivano yritti kyllä,ja olin tyytyväinen rataan. Vuoden 2016 tavoitteissa oli myös opetella istumaan Ricon ravissa,ja sen olenkin tässä syksyn mittaan oppinut. Meidän valkka on myös edennyt tässä vuodessa,osataan valmistella ennen tehtävää,ja hallitaan ponit. Vakkarit meillä on ollut nyt muutaman viikon,katsotaan sitten pystyykö niitä jatkamaan keväälle.
Tänä vuonna olen oppinut paljon,käynyt yllä mainituissa kisossa hyvillä tuloksilla. Ricon kanssa käytiin pukuratsastuksessa,olen mennyt uusilla hevosilla ja poneilla,ja Ricoa olen hoitanut nyt syksyllä tosi paljon. On tullut kuvattua paljon kuvia,ja silloin vuoden alussa aloitin valmennusryhmässä,sekä ollaan nyt Ricon kanssa käyty kolmessa valmennuksessa,sekä meillä tuli marraskuussa 4 vuotta täyteen. Luottamus on kehittynyt tosi paljon,ja Rico osaa jo paljon temppujakin,joita ollan harjoiteltu. 

Tavoitteet vuodelle 2017:
Saada poni rennoksi,ja antamaan niskasta periksi ja jäämään tuntumalle ja oppia itse olemaan siellä mahdollisimaan paikoillaan ja käyttää apuja huomaamattomassti ja tehokkaammin,ja tuota ryhtiä,varsinkin Ricon ravissa olisi korjattava,ja keskivartalon jäntevyyttä. Kisoissa käydään silloin kun niitä on. Jos pääsisi alue-kisoihin seuraluokkaan,molemmissa lajeissa. 60cm luokkia menen,ja jos menee oikein hyvin,syksyllä voisin koettaa 80cm luokkaa. Koulukisoissa ei ole tiettyä prosenttitavoitetta,mutta jos sillä HeC-B välisellä tasolla tulisi yli 60%,menisi hyvin. Tietuýsti olisii kiva mennä tunneilla myös muilla hevosilla kuin Ricolla,kuten Tivanolla tai Liinillä,josta tykkään paljon,vaikka sillä vain kerran olen mennyt.

maanantai 19. joulukuuta 2016

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulun erikoiset 3: Shettiskuvia 2014-2016


Hagelunds Wildberry maaliskuu 2015

2014

Lokakuu 2014

Seuran koulumestaruudet 2014 Hagelunds Å"Darla

Hagelunds Yolanda Elokuu 2014

Elokuu 2014

Hagelunds Yolene Tammikuu 2016



Hagelunds Å"Darla Joulukuu 2014



Ronja Helmikuu 2016

Joulukuu 2015

Maaliskuu 2016

Elokuu 2016

Hagelunds Wildberry Huhtikuu 2015

2014


Joulukuu 2015




-Kiitos kun luit!


torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoiset 2

Tämä erikoinen postaus sisältää.....
EPÄONNISTUMISVIDEON!
                     LINKKI VIDEOON
                              Nauttikaa!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoispostaukset 1

Ajattelin tehdä joulukalenterin sijaan muutamia erikoispostauksia. Ensimmäisessä osassa perehdytään tarkemmin Ricon isään ja isoisään,sekä Ricon omaan historiaan.
Ricon isoisä on Anjershof Rocky,Welsh Part Bred-rotuinen hieno poni. Se oli Stal Anjershof-siittolan ensimmäinen ori. Anjershof Rocky kuoli ähkyyn vuonna 2012 24-vuotiaana.
Ricon isä on Molenhorns Pasja,rodultaan Welsh Part Bred. Se syntyi vuonna 1992 Alankomaissa,ja oli emänsä Purshan toinen jalostukseen hyväksytty poika. 1995 Hyväksymisen jälkeen Pasja myytiin Saksaan. 2007 Pasja tuli vuodeksi Alankomaihin,josta se myytiin takaisin Saksaan. Heinäkuussa 2011 Pasja myytiin Reuschbach Court-nimiseen siittolaan,jossa se edelleen asuu. Pasja on hyväkuntoinen ja sitä käytetään jalostukseen edelleen,vaikka se onkin jo 24-vuotias.
Sukupostin mukaan Molenhorns Pasjalla on vain 7 jälkeläistä,mutta se kotitallin kotisivuilla kerrotaan sellaisista varsoista,joita ei sukupostissa ole. Sen jälkeen,mitä olen lukenut nettisivuilta Ricon isästä ja isoisästä,tajuan miksi Rico on arvokas poni. Sillä on hyvä suku,ainakin isän puolelta.KUVIA RICON ISÄSTÄ.
Ricon emästä ei ole paljoa tietoa.Siitä en kerro tarkemmin,käykää sukupostissa jos haluatte tietää enemmän.
Rico on syntynyt Saksassa 21.4.2000. En tarkemmin tiedä,missä se on syntynyt,kasvattajan nimi on kuitekin Christian Fatke. Rico tuotiin 29.9.2009 Saksasta Suomeen. Saksan historiasta en tiedä mitään,vaikka yritin etsiä tietoa,mutta netistä ei löydy mitään. Siis Rico tuli Suomeen Messilän kartanon tallille. Siellä sillä ei käsittääkseni hypätty kovin korkeaa,ja se oli oman käsitykseni mukaan lasten ratsuna. Maastoesteitä sillä kyllä hypättiin. Messilän aikaiselta hoitajalta olen kuullut,että Rico pelkäsi satulaa kun tuli sinne. Ricosta sen voi hyvin kuvitella,ei se nytkään satulasta erityisemmin pidä. Saksassa satula on varmaankin hiertänyt selkää,luin jostakin että siitä jää valkoiset jäljet siihen kohtaan johon satula on hiertänyt. Ricolla on myös Saksassa syntynyt ihmispelko,joka on kyllä helpottanut,mutta Rico valitsee yleensä jollain perusteella ihmiset joita pelkää.
Mutta takaisin aiheeseen: Elokuussa 2012 Rico ja monet muut myytiin Messilän lopettaessa Hubertusseuran Ratsastuskouluun. Siellä odotti uusi paikka ja uudet ihmiset,joihin sen kesti hetki tottua. Itse aloitin hoitamaan Ricoa siis 15.11.2012,sitä ennen sillä oli 3 hoitajaa. Jossain vaiheessa sillä oli 7 hoitajaa,jossa ei ollut mitään järkeä. Sitten keväällä 2014 ratsastuskoulua rupesi vetämään yrittäjä,jolle kaikki seuran hevoset siirtyivät. Hoitajakokouksen jälkeen hoitajia oli vain 3. Syksyllä 2014 aloitti uusi hoitaja,ja nyt,talvella 2016 hoidan ponia melkein joka päivä.

Tässä nyt jonkinlainen historia-postaus,toivottavasti tykkäsitte!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Koulutreenejä ja valmennus


9.11 Hyppäsin aika kimuranttia tehtävää Lamocalla,heppa tuntui oudolta kun en sillä ollut yli kahteen vuoteen mennyt. Lamoca oli kuuitenkin tosi kiva ja selviytyi hyvin aika tiukoista käännöksistä.

10.11 Ricon kanssa ilman satulaa avoja joka asekllajissa. Ensin ajattelin,että joo ei tule mitään,poni vaan juoksee alta,mutta sehän teki tosi hyvin ja maltillisesti,jopa laukassa! Oikeassa kierroksessa vauhti meinas vähän kiihtyä.

13.11 Oli odotettu päivä,seuran estemestaruudet. Ricolla,kahden vuoden estekisaustauon jälkeen,luokkaan 60cm. Luokassa oli vain 6 osallistujaa,osa sellaisia,jotka ovat nopeita ja aika varmoja sijoittujia. Laitoin kannukset,ja ainakin poni eteni. Rata oli tosi hyvä,paikat hyviä ja vain muuta,man kerran piti vaihtaa laukka. 
Kun kaikki olivat menneet,tajusin,että olimme ainoat puhtaan radan saaneet,ja siinä samassa luokan voittajat! Hienoin poni !!Linkki ratavideoon!

16.11 Jatkettiin koulutreenejä, taivutus ympyrällä aiheena. Ensin takaosa ja sitten etuosa. Yritettiin,ihan hvyin meni. Olen muuten huomannut,että osaan istua ja käyttää jalkoja samaan aikaan ravissa.

Lopputulos oli kuitenkin ihan älyttömän hyvä! 
17.11 Atella siirtymiä,ihan hyvin meni.
20.11 Jonna Aaltosen valmennus,hieno poni,oli koko tunnin ajan tuntumalla. Tehtiin kulmiin voltit ravissa ja myöhemmin laukassa. Ravi oli hyvää,takajalat alla ja lopuksi aika hyvä muoto hetkittäin. Laukka oli vähän juoksemista,lopuksi siinäkin tuli muutama hyvä pätkä. 
Tähtäimessä on seuraavaksi 27.11 olevat seuran koulumestaruudet,kilpaillaan ponimestaruudesta ratana EB Special 2015. Katsotaan,kuinka käy,tän kauden kruunaisi kyllä sijoitus!