perjantai 22. toukokuuta 2015

Tämän viikon tunnit

Maanantaina miulla oli rästi,ja menin Liskalla.



Aluksi tehtiin ravissa voltteja. 






 

Tultiin laukassa puomia ja Liska nosti oikean laukankin!


Liska pysyi hyvin käsissä ja eteni reippaasti.


Hieno laukanvaihto :D
Kokoonnuttiin keskelle kaartoon ja tultiin yksitellen kahden ristikon rataa.


Lopuksi tultiin rataa,jossa oli viisi hyppyä.
Ensin katsomaonpäädyssä oleva ristikko,sitten toisess päädyssä oleva ristikko ja siitä keskellä olevalle ristikolle,ja siitä vielä toiseen suuntaan päädyissä olevat ristikot.

 Askeleet sopi aika hyvin kaikille esteille,ja Liskakin oli paljon kivempi kuin normaalisti!

Tiistaina omalle tunnilleni sain Tivanon,pitkästä aikaa ja olin tosi iloinen! Meillä oli itsenäinen (mutt valvottu) tunti. Alkuverkaksi menin käynnissä voltteja ja pysähdyksiä. Ravissa menin myös voltteja ja puomin jälkeen ravi-pysähdys-ravi-siirtymiä,ja kun olin tehnyt noin molempiin suuntiin,laitoin jalkkarit kaulalle  ja tein pari pätkää avoa,mutta siihe se jäikin,ja treenasin samoja asioita kuin keventäessä. Aina silloin tällöin menin jonkun puomin yli.




Välikäyntien jälkeen siirryttiin laukkatehtäviin,ja yllä olevasta kuvasta voitte huomata että aluksi kaikki ei mennyt ihan putkeen.....


Siinä sitten nostin parit laukat ensin uralla.Sitten tein ympyröitä ja laukkasin puomien yli,ja kun sain laukan nostettua,napautin pari kertaa raipalla,ja Tivanon moottori käynnistyi :D


Oikein kaunis kuva,kun meinattiin törmätä toiseen ratsukkoon...

Tivano oli myös toiseen suuntaan ihan mahtava,kun laukkasin enimmäkseen pääty-ympyrällä puomeja,enkä lopettanut,ennen kuin sain askeleen sopimaan.

Lopuksi ravasin pitemmin ohjin.


Perjantaina menin Karmella,aluksi pysähdyksiä,sitten ravissa voltteja,pitkät sivut laukkaa ja tein pari ympyrää,ja sitten siirryttiin estekentälle. 

Tultiin verkkaesteenä pientä pystyä ravissa pari kertaa(Karmena tosin tuli laukassa toisen kerran) ja sitten ympyrän kaarella kahta kavalettia laukassa vuorotellen. Odotellessa Karmena veti päätä ylös alas ja painoi hirveästi kädelle! Kerettiin tulla tehtävä kaksi kertaa. Toinen kerta meni paremmin. Jalustimet olivat jotenkin ärsyttävät,kun en voinut painaa kantapäätä kunnolla alas,kun jalustin olisi lähtenyt jalasta.

Tulossa on My Day mökiltä,kun saan sen editoitu ja ladattua!

-SINI-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti