perjantai 17. helmikuuta 2017

Vuoden 2017 aloitus

Vuoden alkaessa menin Liinillä,ei kovin onnistunut tunti. 

Tammikuussa mentiin kerran ilman satulaa,sekä aloitettiin kisakausi estekisoissa 60cm-luokalla. 0 vp,23 sekunninsadasosaa toisesta sijasta,ja poni oli tosi vauhdikas! Seuraavana haasteena meillä olisi ensi estekisoissa 80cm-luokka.
Tammikuun alussa pienempien lasten tunnit oli peruttu kovan pakkasen takia,ja Rico ei mennyt tunteja,joten irtojuoksutin sen.Poni lähti heti vapaaksi päästyään laukkaamaan,ja laukkasikin hetken. Laukanvaohdot tulivat aina pisteestä ja sujuvasti,ravi oli tosi hienoa! Suurimman osan ajasta se myös ravasi minun ympärilläni keskiympyrällä,ja meni siinä hetken myös laukassa. Ríco meni vain niin hienoa ravia,ei se koskaan ratsastaessa esitä sellaisia liikkeitä. Yllätyin,että se oli ympyrällä,ihan kuin näkymättömän liinan päässä. Lopulta se käveli ympyrällä itse loppukäynnit. Muutaman kerran se pysähtyi katsomaan,ja olin jo kävelemässä sitä kohti,mutta se jatkoi kävelemistä. Lopulta tajusin,että en saa katsoa sitä. Vähän ajan päästä se taas pysähtyi. Käänsin sille selkäni,ja kun käännyin takaisin katsomaan sitä,se käveli itse luokseni. Siis ihan itse,ei se kävele kenenkään luokse vapaaehtoisesti,joten yllätyin täysin! Maailman rohkein ja hienoin poni♥




Ricon kanssa mentiin vähän aikaa sitten ilman jalustimia parillakin tunnilla. Ensimmäisellä tunnilla en saanut istuttua ja jalkojen käyttö jäi. Seuraavalla viikolla poni oli tosi hyvä,hyvällä kaulalla,mutta jäi sitten vähän pomppimaan paikalleen eikä edennyt. Olen myös huomannut Ricon ongelmaksi pään vääntämisen oikeaan kierrokseen,ekä se silloin ole ulko-ohjalla,ja on tosi kova sisäsuupielestä.

Tammikuussa menin vihdoin Tivanolla,harjoitetiin keskiaskellajeja. On se hieno poni!

Pitkästä aikaa esteitä Liskalla,kontrollia ei oikein ollut,ja oikea laukka oli parempi kuin vasen. Hauska ponihan Liska on

Nyt vuoden alkaessa olen mennyt muutaman kerran kaverini Oili-ponilla. Se on oikein hauska poni,vaikkakin vähän pieni.

Kolmas kerta Liinillä

Rionan kanssa hieman epäonnistunut tunti,poni ei meinannut liikkua,ja jäin tekemään siellä liikaa istunnalla.

Nipsun kanssa ulkona,aluksi en osannut sitä ratsastaa,mutta lopussa jo parempi.

Samalla viikolla Ricon kanssa oltiin ulkona,poni oli pätkittäin hyvä.

Tällä viikolla olen mennyt ponilla ke ja to,keskiviikkona kavaletteja ympyrällä,meni oikein hyvin,näin paikat hyvin ja askeleet sattuivat myös hyvin. 
Torstaina tehtävä oli omasta mielestäni liian nopea ja monimutkainen,tehtiin avoja käynnissä ja ravissa,eikä laukattu paljoa. Poni oli aina välillä ihan hyvä. Meillä on kuulema oikeat nappulat kohdallaan,mutta niitä pitää vielä hioa.
Ollaan nyt menossa sunnuntain taas valmennukseen,ja ensi viikolla olisi ollut harkkakisat,mutta en itse pääse. Seuraavat kisat ovatkin jo 2-tason koulukilpailut,niitä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti