maanantai 9. helmikuuta 2015

Tiistain tunti Ricolla

Tiistaina menin taas Ricolla. Alkuverkkojen jälkeen tehtiin S ja R kirjaimiin aluksi kevyessä ravissa,sitten toiseen suuntaan harjoitusravissa. Kesken alkuverkkaamisen kaikki maneesin valot sammuivat,jota Rico säikähti hiukan aluksi. Ne saatiin kuitenkin pian taas päälle. Rico meni hyvin kulmiin ja taipui volteilla,oma asento oli hakusessa aluksi.
 Jatkoimme volttien tekoa ja laukkasimme katsomonpäädyn lyhyen sivun. Rico nosti hyvin ja piti laukan yllä,tosin ulkopohje oli taaempana kuin normaalisti jotta se jatkaisi laukkaa. Välikäyntien jälkeen sai laittaa jalustimet kaulalle ja mennä lopputunti ilman niitä. Tulimme vuorotellen tötsien väliin ja peruutimme aluksi 2 askelta,lopulta 4 askelta. Muun ajan sai ravailla tai työskennellä käynnissä toisessa päädyssä.
Ricon ravi tuntui aluksi kamalalta kun ei ollut jalustimia ja tuntui,että lennän sieltä minä hetkenä hyvänsä.
Ravailin ilman jalustimia,tein käynnissä väistöjä,jotka menivätkin yllättävän hyvin! Peruutuksetkin olivat ihan kohtuullisia. Kuvaajaa ei taaskaan ollut,huomenna pakotan jonkun kuvaamaan ;)

Vielä pari kuvaa tähän päätteeksi Apassionnatasta,josta tulee myöhemmin kuvapostaus.



-SINI-

2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu! :) http://rakkaudestaponeihin.blogspot.fi/2015/02/haaste.html

    VastaaPoista
  2. Sinut on haastettu!:) http://emiliajaronja.blogspot.fi/2015/02/haaste.html

    VastaaPoista