perjantai 23. kesäkuuta 2017

Päivittelyä

Pitkästä aikaa taas tänne blogin puolellekkin jotain päivitystä! Kevätkauden viimeiset tunnit menin Ricolla,kerran menin Rionalla.

10.5 Ensimmäinen kerta koulua valkan jälkeen. Poni oli ihan superhyvä!

14.5 tallin harjoituskisat,joissa huimat 9 osallistujaa. Mentiin HeB:0,jossa oli siis paljon keskiaskellajeja. Poni ei oikein toiminut,ja prosenteiksi tuli 53,200%,nauroin vain tulokselle,en kovin vakavamielisesti kisoja ottanutkaan,kun voittajakin oli jo tiedossa ennen kisoja. Toisella laukkalävistäjällä tuli pukki,ja unohdin peruutuksen,muuten meni ihan hyvin,ei nuo keskiaskellajit ole Ricon vahvuus.

18.5 päätin mennä ilman satulaa pitkästä aikaa. Meillä olikin aika rento tunti,aseteltiin ja taivuteltiin pitkällä ohjalla.Poni oli ihan kivan rento.

21.5 Jonnan valkka,oltiin samalla viikolla kekiviikkona tehty samaa tehtäävää,eli ympyrältä ulospäin voltit. Tämä tehtävä ei oikein ollut meille sopiva,joten poni ei tullut tuntumalle kuin vasta loppuraveissa.

27.5 Lauantain estetreenit seuraavana päivänä olevia kisoja varten. Rico oli tosi hyvä,tultiin suhteutettuja linjoja,eteenpäin ratsastus sujui paremmin kuin askelten lyhentäminen. Tuli siellä toki huonojakin hyppyjä.

28.5 2-taso 80cm
Rico teki pienille verkkaesteille huonoja hyppyjä,mutta isommille tosi hyviä! Radalla poni oli super,meidän ehkä kaikista siistein 80cm rata! Ei yhtäkään hissihyppyä,tosi hyvä eteneminen,ei mitään kyttäilyjä. Itse jäin sarjalla jälkeen,kun poni lähti kaukaa. Muutama kaarre väärässä laukassa ja muurin jälkeen molemmilla kerroilla ristilaukka,mutta poni korjasi. Lopullinen sijoitus 9/21,eikä siis pudotuksiakaan.
29.5 Koulussa oli liikuntapäivä ja mentiin ratsastamaan. Tunnilla tehtiin siirtymisiä,poni oli superhyvin avuilla ja tuntumalla! 30.5 käytiin ponin kanssa maastoilemassa,31.5 mentiin ensin puoli tuntia kentällä ja sitten tunnin maasto. Ja menimme näin,koska tallityöntekijällä oli näyttö,ja me olimme hänen näyttöryhmänsä.
1.6 kuudes päivä peräjälkeen ponin selässä,ja tehtiin kiemuroita ja siirtymisiä sekä vastalaukkaa. Poni oli tosi kiva,ja kuumui tästä aika paljon.

7.6 taas vastalaukkoja,tällä kertaa nurmella ja aika itsenäisesti. Tuli monen monta pukkia kun poni vaihteli laukkaa ihan itsenäisesti. Lopulta saatiin molempiin suuntiin hyvät vastalaukat.

8.6 taas nurmella, aika itsenäisesti,mutta laukkatehtävä:nostetaan pituushalkaisijalta jonmpikumpi laukka. Poni meni tosi kivasti,ja kokeilin lopuksi kuinka paljon liikettä ravissa lähtee,ja lähtihän sitä!

13.6 rästillä ja Rico juoksi jo ravissa,johtui se sitten sateesta tai siitä että se oli mennyt alle 2 lasten tuntia... Väistöissä sen piti pysyä suorana,ja siinä olikin tekemistä,varsinkin sitten kun väistöjen jälkeen piti nostaa laukka,poni kuumui tosi paljon.

14.6
Viimeinen treeni ennen taukoa,hypättiin ekaa kertaa kisojen jälkeen. Poni hyppäsi suurimman osan hypyistä sieltä mistä halusin,ja oli sopivan energinen. 
Kevätkausi omalta osaltani päättyi tähän,koska lähdimme Italiaan seuraavana päivänä. 
Ricon näen luultavasti seuraavan kerran sitten kun kurssit alkavat heinäkuussa. Pari ensimmäistä viikkoa on vain muiden kuvailuja,mutta 17.7 palataan estevalmennuksen merkeissä ja 18-21.7 vuokraus,seuraavalla viikolla estetreenit muutamana päivänä,ja 29-30.7 suunnataan Lahteen ja Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuksiin,jossa kilpaillaan ponimestaruudesta esteillä!
31.7 alkavat tunnit. Jatkan estevalmennuksessa,koska meidän sekavalmennusryhmämme lievästi sanottuna jyrättiin syksyn tuntisuunnitelmasta. Valkan lisäksi jatkan torstain normitunnilla.